Kihlasormukset

Onko edessä kihlasormuksen hankinta? Se voi olla yllättävän vaikea tehtävä, sillä valittavana on sormuksen materiaali, malli ja tyyli. Osalla on unelmien kihlasormus jo tiedossa ja toiset eivät millään osata valita, mitä he tahtovat. Olisiko se timanttisormus, uniikki vintagesormus vai yksinkertainen flakkasormus? Kihlasormuksen voi myös suunnitella itse ja teetättää taitavalla kultasepällä.

Kihlaus on vapaamuotoinen kahden ihmisen välinen sopimus avioliitosta, eikä sillä ole enää nykyisin mitään lainopillista merkitystä. Aiemmin kihlaukseen ja sen purkamiseen liittyi juridisia seurauksia, mutta nykyään kihlausta ei enää säädellä oikeudellisesti.

Perinteisesti kihlausta edelsi vanhempien suostumuksen pyytäminen kihlaukselle. Perinteistä pitävät parit saattavat tehdä näin edelleen, mutta läheskään kaikki eivät enää toimi perinteen mukaan.

Yleensä Suomessa kihlaparin molemmille osapuolille hankitaan sormukset. Parin avioituessa naiselle usein hankitaan erillinen vihkisormus. Kihlasormukseen on usein myös tapana kaivertaa kihlatun nimi ja kihlauspäivämäärä.

Riippuen parin tavasta kihlautua, sormukset voidaan ostaa joko yksin tai yhdessä. Jos kosija tuntee kosittavan maun hyvin, voi hän ostaa sormuksen jo valmiiksi, jolloin sormukset saadaan sormeen heti kihlauksen merkiksi. Jos haluaa pelata varman päälle, kannattaa mennä sormuskaupoille yhdessä. Joistakin liikkeistä saa myös niin sanotun kosintasormuksen lainaan, jotta kosijalla on sormus kosintahetkellä.

Varsinainen kosinta ei ole pakollinen osa kihlausta, vaan avioliittopäätös voidaan tehdä myös yhdessä asiasta keskustelemalla. Kun naimisiinmenosta on sovittu, ollaan kihoissa, vaikkei varsinaista kosintaa olisi tapahtunutkaan.

Perinteisesti kihla- ja vihkisormukset ovat joko kultaa tai hopeaa. Niiden rinnalle on kuitenkin tullut monia muita materiaaleja, joiden joukosta löytyy materiaali jokaiseen makuun ja budjettiin.

Kulta on kiiltavä ja pehmeä metalli, jonka keltainen väri erottaa sen muista metalleista. Puhdas kulta on erittäin pehmeää, joten korukäyttössä siihen sekoitetaan erilaisia seosmetalleja. Seosmetallien suhteita muuttamalla valmistetaan erisävyisiä kultaseoksia, kuten valko- ja punakultaa.

Hopea on kaunis, hohtavan valkoinen metalli. Sormusmateriaalina hopea on edullinen ratkaisu. Valitettavasti hopeaseokset ovat niin pehmeitä, etteivät hopeasormukset säily kauniina päivittäisessä käytössä vuosikymmenien ajan.

Titaani on harmaanvaalea metalli, joka kestää hyvin kulutusta ja on materiaalina kevyt. Titaani ei ole jalometalli, joten se on myös edullista. Titaanisormusten hintaa nostaa sormuksen valmistusprosessiin käytetyn työn määrä, sillä titaanisormuksen valmistaminen on haastavaa. Titaani sopii myös allergikoille ja herkkäihoisille.

Platina on vaalea, kirkas ja siniseen vivahtava metalli, jonka sävy korostaa kauniisti timanttien loistoa. Materiaalina platina on sitkeä ja se soveltuu hyvin myös hentoihin istutuksiin.

Keraamiset sormukset ovat moderneja, kevyitä ja kiiltäväpintaisia. Ne eivät naarmutu helposti, mutta kolahtaessaan keraamiset sormukset menevät helposti rikki. Jos haaveilee mustasta kihlasormuksesta, keraaminen sormus on oiva valinta. Kaivertaminen keraamiseen sormukseen on mahdollista, mutta kaiverrus ei erotu pinnasta kovin hyvin.

Platinametalleihin kuuluva palladium on väriltään hieman valkokultaa vaaleampi. Palladium kestää hyvin kulutusta ja se on materiaalina melko kevyt ja edullinen. Se ei myöskään tummu ajan myötä.

Sormus ei suinkaan ole ollut aina merkki kihlauksesta. Oikeastaan sormus on tullut mukaan kihlaukseen Pohjoismaissa verrattain vähän aikaa sitten. Vasta 1500-luvulta on tietoja siitä, että jotkut varakkaimmat sulhaset ovat antaneet sormuksen kihlatulleen. Ennen sormusten yleistymistä kansanomainen tapa sopia kihlauksesta oli kädenpuristus sulhasen ja morsiamen isän välillä.

Kun sormukset astuivat mukaan suomalaiseen kihlausperinteeseen, oli tavallista, että vain morsiamet käyttivät sormusta. 1600-luvulla sormuksen käyttäminen myös miehillä yleistyi. Sormukset olivat vielä tuolloinkin ylhäisön tapa, eikä vielä 1800-luvun lopullakaan kaikilla talonpoikaismiehillä ollut sormuksia.

Sormi, johon sormus pujotetaan vaihtelee maakohtaisesti. Suomessa, Ruotsissa ja Ranskassa kihlasormusta on tapana käyttää vasemmassa nimettömässä. Ortodoksit, tanskalaiset, norjalaiset, espanjalaiset ja saksalaiset käyttävät puolestaan sormusta oikean käden nimettömässä.